photo banneriiii_zpsgef59n30_1.jpg

20. syyskuuta 2016

PÄÄTÄIT

Päätäi (Pediculus humanus var capitis) on tuskin silmällä nähtävä, 2–3 mm pituinen, läpikuultava siivetön hyönteinen, joka asustaa tukassa, enimmäkseen korvien takana ja niskassa, mutta myös muualla hiuksissa. (ks. kuva 1). Täin munia, saivareita, näkee toisinaan kulmakarvoissa ja silmäripsissä.

Täin munia eli saivareita
Saivareita
Naaras elää noin kuukauden ja munii sinä aikana satakunta munaa, 3–4 munaa päivässä. Munat se kiinnittää hiusten tyveen Ne ovat tiukasti kiinni hiuksessa eivätkä liiku hilseen tavoin. Munat näkyvät rusehtavina, mannaryynimäisinä, vajaan millimetrin pituisina saivareina (ks. kuva 2). Ne kuoriutuvat noin kymmenen päivän kuluttua. Tyhjä, valkea munankuori jää paikalleen, joskus kuukausiksikin. Se siirtyy ulommas päänahasta hiuskasvun myötä (noin 1 cm kuukaudessa). Kaikki munat eivät kuoriudu, eivätkä kaikki nuoruusmuodot elä aikuisiksi. Aikuinen täi ei elä ilman ravintoa muutamaa päivää kauemmin.

Täit leviävät yleensä päähineiden välityksellä, tavallisimmin ilmeisesti vaatenaulakoissa. Täit siirtyvät ihmisestä toiseen myös läheisessä kanssakäymisessä, esimerkiksi lasten leikeissä. Yhteiset kammat ja harjat, hiuslenkit ja ponnarit ovat muita täiden siirtymisteitä. On myös mahdollista, että saivareita tippuu vuoteeseen, ja täin kuorituessa munasta se löytää hyvällä onnella uuden isännän.

Täitartuntojen estäminen aiheuttaa kampaamoissa suuren luokan siivousoperaation. Jos asiakkaalla havaitaan täitä, joudutaan kaikki työvälineet desinfioimaan ja pakastamaan, jotta täit eivät pääse leviämään muihin asiakkaisiin.











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti