photo banneriiii_zpsgef59n30_1.jpg

13. marraskuuta 2016

HIUKSET-IHO-RAVITSEMUS

HIUSTEN KASVU

Hius sijaitsee hiustupen eli hiusfolkkelin pohjalla, josta se kasvaa. Folkkelit jotka tuottavat hiusta, syntyvät jo sikiöaikana ja niiden määrä pysyy samana koko eliniän. Iän myötä osa folkkeleista lakkaa kasvattamasta uusia hiuksia ja usein jopa kolmannes niistä on lopettanut hiusten tuoton eläkeikään mennessä. Hiusten kasvuaika on vaihdellen kahdesta jopa kuuteen vuotta. Hius on lepovaiheessa ennen irtoamistaan 3-6kk, jonka jälkeen hiusnysty valmistautuu kasvattamaan uuden hiuksen.

Hiusfolkkelin ympärillä sijaitsee hiussuonia eli kapillaarej, jotka ravitsevat hiusta hapella ja vitamiineilla, mineraaleilla, vedellä ja muilla ravinteilla. Kapillaarit myös kuljettavat pois jätteitä. Nämä hiussuonet haarautuvat samoista verisuonista, jotka kuljettavat verta viereisille ihokudoksille. Hiusfolkkelin yhteydessä on talirauhanen, joka tuottaa tasaisesti talia hiuksen kosteutukseen ja suojaamiseen. Hiusfolkkelia ympäröi myös lymfaneste, jonka kautta siirtyy hiusjuureen ja pois sieltä suurempimolekyyliset aineet, esimerkiksi bakteerit, epäorgaaniset ja kemialliset aineet, kuona-aineet, proteiinit, rasvamolekyylit ja vesi.

Hiusjuuria tukkii mm. silikonit sekä muut kemikaalit ja saasteet. Kapillaarit voivat tukkeutua myös mm. limaa lisäävästä ravinnosta, esimerkiksi pastöroitu maito, vilja(yleisimmin vehnä), ja transrasva. Hiusten ja päänahan tervehdyttäminen alkaa veren ja lymfajärjestelmän puhdistuksella.


RAVINTOAINEIDEN MERKITYS HIUKSIIN

Elimistön ollessa vitamiinien, hivenaineiden ja muiden ravintoaineiden puutostilassa, se näkyy useimmiten ensimmäisenä iholla ja hiuksissa, sillä elimistö käyttää ne ensin välttämättömiin elintoimintoihin ja hengissäpysymiseen. Oireet eivät kuitenkaan kerro varmuutta ravintoaineiden puutteesta, sillä hiuksiin vaikuttaa niin moni asia. Vitamiineja ei kannata lisätä ruokavalioon pelkästään hiuksissa näkyvien oireiden takia. Ruuasta ei kuitenkaan voi saada liikaa vitamiineja tai mineraaleja, joten voi kehottaa asiakasta joka kärsii epätavallisesta hiustenlähdöstä, lisäämään ruokavalioonsa sinkki- ja B-vitamiinipitoisia kurpitsansiemeniä. 

PROTEIINI

97% hiuksista on proteiinia, joten ne tarvitsevat rakentuakseen aminohappoja ja rikkiä ravinnosta. Aminohapoille erinomaisia lähteitä ovat mm. spirulina ja hampunsiemenet, sillä niissä on elimistölle välttämättömät aminohapot valmiissa muodossa. Proteiinin saa esimerkiksi muista siemenistä, manteleista ja pähkinöistä. 

RASVAT

Talirauhasen toiminta on ruuasta saatavista rasvoista riippuva. Hiukset muuttuvat kuiviksi ja elottomiksi jos rasvaa ei ole. Ruokavalion sisältäesä vähemmän kuin 10% rasvaa, se voi näkyä ihossa kuivuutena ja hilseilynä. Välttämättömät rasvahapot ovat linolihappo ja alfalinoleenihappo. Näistä elimistö pystyy muodostamaan mm. arakidonihappoa ja gammaleenihappoa(GLA). Hyvien rasvojen puute voi näkyä iholla kuivina punaisina laikkuina, useimmiten ensin kasvoilla ja niskassa, sitten käsivarsien yläosissa ja olkapäissä. GLA:n puute aiheuttaa atooppista ekseemaa, jolloin voi apua olla helokkkiöljystä. 

HYVIÄ RASVOJEN LÄHTEITÄ

avokado
oliivit
kurpitsansiemenet
seesaminsiemenet
auringonkukan siemenet
hampunsiemenet
chia-siemenet
pellavansiemenet
kookosöljy
pellavansiemenöljy
hamppuöljy

VITAMIINIT

B-vitamiinit

Puutokset näkyvät hiuksissa ja ihossa, pienistä suuriin ongelmiin vaihdellen. Hiusten lähdössä kannattaa ottaa huomioon mm. B-vitamiinin saanti.

B-2 (riboflaviini)

Tästä muodostuu koentsyymeitä, jotka toimivat aktivoijina monissa aineenvaihduntatehtävissä. 
Puutosoireita:
-halkeamat huulissa 
-ihon rasvaisuus ja hilseily
-kieli muuttunut purppuranväriseksi ja kiiltäväksi
Hyviä lähteitä:
-tumman vihreät kasvikset
-avokado
-kala
-maitotuotteet

Niasiini (B3)

Tarvitaan hapetus- ja pelkistystehtävissä proteiinien, rasvojen ja hiilihydraattien aineenvaihdunnassa. Osan niasiinista elimistö valmistaa tryptofaanista (aminohappo), joten puutos edellyyttää myös proteiinien puutosta.
Puutosoireita:
-iho-ongelmat; auringon polttamien näköiset laikut, jotka tulevat ja menevät
Hyviä lähteitä:
-tumman vihreät kasvikset
-avokado
-kala
-maitotuotteet

B-6 (pyridoksiini)

Tarvitaan mm. dopamiinin, adrenaliinin ja serotoniinin muodostukseen. Tarve suurenee ehkäisypillerien käyttäjillä ja runsasproteiinisilla ruokavalioilla.
Puutosoireita:
-heikkous
-hermostuneisuus
-ihoärsytykset (ihottuma silmien, nenän, huulten seudulla)
-anemia
-hiustenlähtö
Hyviä lähteitä:  
-banaani
-avokado
-kuorimattomat viljatuotteet
-munankeltuainen
-vihreät vihannekset

Foolihappo (B-9)

Punasolujen muodostukseen sekä proteiinia muodostaville soluille. Hiusnystyille välttämätön.
Puutosoireita:
-anemia( punasolujen väheneminen→ punasolut toimivat hapen kuljettajina kudoksiin, joten niiden väheneminen hidastaa myös iho-solujen muodostusta sekä aiheuttaa hiusten ja kynsien hidasta kasvua)
Hyviä lähteitä:
-tummanvihreät kasvikset
-munakeltuainen
-marjat 
-hedelmät
(voi tuohoutua ruuan valmistuksessa ja säilönnässä)

B-12 (kobalamiini)

Tarvitaan foolihapon muodotukseen, sekä proteiinia tuottavien solujen muodostukseen. Välttämätön hiusnystyille. Varastoituu kuukausiksi ja jopa vuosiksi, vaikka on vesiliukoinen.
Puutosoireita:
-hidas hiusten ja kynsien kasvu
-iho-ongelmat
-ruokahalun puute
-kirkkaanpunainen sileä kieli
Hyviä lähteitä: 
-vain eläinkunnan tuotteista
-liha
-kala
-maitotuotteet
-kananmuna

Pantoneenihappo

Vaikuttaa hiusten kasvuun ja värinmuodostukseen.
Puutosoireita:
-Kuiva, laikukas iho
-polte jalkapohjissa
Hyviä lähteitä:
-lähes kaikessa ruoassa, mutta tuhoutuu herkästi prosessoinnissa (jopa 75%) eli
purkituksessa, jäädytyksessä, sulatuksessa.
-pähkinät
-kaali
-raaat kasvikset.

Biotiini eli B7-vitamiini (H-vitamiini)

Sisältää rikkiä, hiusten kasvulle tärkeä.
Puurosoireita:


-hiustenlähtö
-ihottumat
-väsymys
-Jotkut lääkkeet, kuten antibiootit, voivat aiheuttaa biotiinin puutteen tuhoamalla bakteereja, jotka tuottavat biotiinia.Biotiinia saa lähes kaikesta ruoasta.

c-vitamiini

Talirauhaset tarvitsevat tuottaakseen talia.
Puutosoireita:
-katkeilevat ja haaroittuvat hiukset
-yksittäiset kiertyneet hiukset; Jos hius katkeaa päänahan alta , saattaa uuden hiuksen kasvu häiriintyä ja se kasvaa kiertyneenä

Lisätarve, jos on stressiä, polttaa tupakkaa, ehkäisypillerien käyttäjillä, alkoholin käyttäjillä.
Hyviä lähteitä:
-Tyrni
-ruusunmarja
-mustaherukka
Musta- ja punaherukan lehdissä sekä mm. nokkosessa, maitohorsman, koivun ja vadelman lehdissä moninkertainen määrä marjoihin verrattuna. Tuhoutuu herkästi käsiteltäessä (esim. keittäessä).

A-vitamiini

Rasvaliukoinen vitamiini. Yhteydessä hiusten hyvinvointiin, talirauhaset tarvitsevat A-vitamiinia toimiakseen.
Puutosoireita:
-kuiva iho
-päänahka kuiva ja punoittava
-hiukset kuivat
-hiustenlähtö ja hilse
Hyviä lähteitä:
-Oranssin ja keltaisen väriset hedelmät. Tummempi aprikoosi sisältää enemmän kuin vaaleampi aprikoosi. Kasvikunnan tuotteissa A-vitamiini on karotenoidina eli esiasteena., jolloin elimistö valmistaa siitä A-vitamiinia vain , mikäli sille on tarvetta. Kasvikunnan tuotteista sitä ei siis voi saada liikaa. A-vitamiini rasvaliukoisena varastoituu. Liikasaannin oireet ovat hiustenlähtö ja katkeilevat
hiukset, sekä kuiva ja karhea iho.

MINERAALIT JA HIVENAINEET

mineraalit toimivat kudoksissa ja auttavat tuhansissa elimistön prosessissa. Monet vitamiinit myös tarvitsevat toimiakseen mineraaleja. Suoraan ihoon ja hiuksiin vaikuttaa kupari, rauta ja sinkki. Teollisesti prosessoidut ruoat sisältävät vain hyvin vähän mineraaleja. Villiyrtit ovat parhaita lähteitä mineraaleille ja hineaineille. Mineraalipitousuus kertoo onko ravinto elimistö alkalisoivaa bvai happamoittavaa. 
Alkalisoivia:
kalsium
magnesium
pii
rauta
natrium
mangaani 

Happamoittavia:

fosfori
jodi
typpi

Molempia tarvitaan tasapainon ylläpitoon, mutta suuri osa nykyään syömästämme ravinnosta on happamoittavaa. Vihreät lehdet ovat parhaiten alkalisoivia ruoka-aineita.

KUPARI

Punasolujen muodostukseen, sekä tärkeä monissa elimistön toiminnoissa. Pigmentin muodostus iholla ja hiuksissa.

RAUTA

Kuljettaa happea veressä.

MAGNESIUM

Rauhoittaa hermostoa, uudistaa soluja( myös hiuksissa), energian tuotanto, poistaa myrkkyjä ja imeyttää kalsiumia. 

SINKKI

Kollageenin muodostuminen. Toimii `liimana` ihosoluissa, ilman sinkkiä iho ei pysyisi kasassa. 

PII

Puutosoireita:

-huono iho

-reijät hampaissa
-heikot luut
-heikot jänteet ja nivelsiteet
-katkeilevat kynnet ja hiukset
-valtimonkovettumatauti
-keuhkolaajentuma

RIKKI

Hiuksissa keratiinia ylläpitävissä rkkisilloissa.

Hiusten ja päänahan oireita ja niihin liittyviä mahdollisia vitamiini puutoksia:

HIUSTENLÄHTÖ, HIDAS HIUSTENKASVU

 foolihappo, B12, biotiini, B6, pantoteenihappo, Avitamiini, kupari, magnesium, sinkki, 

IHOTTUMAT, IHOÄRSYTYKSET

rasvahapot, B6, biotiini, magnesium, sinkki, rikki 

KATKEILEVAT HIUKSET 

C-vitamiini, rauta, pii, rikki 

KUIVAT JA ELOTTOMAT HIUKSET 

rasvahapot, magnesium, A-vitamiini

KUIVAT JA PUNAISET LAIKUT 

rasvahapot, niasiini 

KUIVA HILSEILY

rasvat, A-vitamiini, E-vitamiini 

RASVAINEN HILSEILY B2 PSORIASIS 

rasvat, tryptofaani (aminohappo), magnesium 

EKSEEMA

linolihappo, B-2, B-6, biotiini, pantoteenihappo, Avitamiini, sinkki

AKNE

rikki, sinkki, B-6, magnesium 


MUITA HIUKSIIN VAIKUTTAVIA TEKIJÖITÄ:

Vähäkalorinen ruokavalio

Vaikuttaa hiusten hyvnivointiin, vitamiinien, hivenaineiden ja minearaalien jäädessä helposti vähäisiksi. Ilmenee sitten helposti ongelmina hiuksissa ja iholla. etenkin B6- ja B2- vitamiini, niasiini, foolihappo, biotiini, sinkki, rauta ja rasvahapot ovat tärkeitä hiusten ja ihon kunnolle. 

Lääkkeet

Monet lääkkeet vähentävät ravinteiden saamista, voivat estää mineralien ja vitaaminen imeytymisen, lisätä niiden eritystä tai muuttaa kehon tapaa käyttää niitä hyväkseen ehkäistäkseen niiden varastointia.

Alkoholi

Vaikuttaa hiusten terveyteen monella tapaa, esim liiallinen käyttö saattaa estää ravintoeineiden imeytymisen, suurimmalla riskillä foolihappo, B1-, B2-, B6-, B12- vitamiini, niasiini ja C-vitamiini. Diureettina voi aiheuttaa myös vesiliukoisten ravinteiden liiallista eritystä, esimerkiksi sinkin, magnesiumin ja potassiumin. Se häiritsee myös välttämättömän rasvahapon linolihapon muodostumista gammalinoleenihapoksi.

Terveellisen ruokavalion muodostuminen:

Kuvahaun tulos haulle ruokaympyrä















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti